New chapter

Hei vaan hei, en mie edelleenkään ole ihan kokonaan tätä blogia unohtanut, melkosta haipakkaa on vaan ollut mennyt kesä/syksy niin kirjoittelu ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Paljon on tosiaan kerennyt tapahtumaan edellisestä postauksesta niin salibandyn kanssa kuin myös muuten niin otetaan tähän väliin pieni kurkkaus siihen, mitä miun elämään nykysin kuuluu! Koitetaan pitää juttu kuitenkin lyhyenä ja ytimekkäänä.

Terveyden puolesta kaikki on tosi hyvin, viimesin kontrolli miulla oli nyt vasta lokakuussa eikä niissä mitään poikkeavaa löytynyt. Seuraava kontrolli on tulossa maaliskuussa, joka on taas vähän laajempi kuvauksineen ja tutkimuksineen. Jos sillonkin kaikki on edelleen okei, niin sen jälkeen miun ei tarvitse enää kuvissa juosta! Sitten riittää pelkät verikokeet ja lääkärikäynnit.

Uusi kausi uudet kujeet.

Mitä muuta? Noh... Jyväskylä on tällä hetkellä ainakin hetkellisesti vaihtunut Lahdeksi. Hain viime keväänä kouluun opiskelemaan liikunnanohjaajaksi, ja niinhän siinä kävi että sinne myös pääsin! Haaga-Helia järjestää liikunnanohjaajan koulutuksensa Vierumäellä, joten muutto tuli ajankohtaiseksi. Koulupaikastani Jyväskylän yliopistolla en kuitenkaan myöskään ole luopunut, ja tarkotuksena onkin mennä jatkamaan siellä hommat loppuun, kunhan oon saanut liikunnanohjaajan paperit käteen. Viime vuonna kypsyi ajatus siitä, että Jyväskylästä on vaan pakko päästä hetkeksi pois, että voin ihan lopullisesti parantua ja päästä normaaliin elämään kiinni. Sitä tunnetta on vaikea selittää, mutta sanotaanko vaikka niin että maiseman vaihtaminen ja uudet jutut tekee yleensä aina hyvää, ja tämmösen kokemuksen jälkeen ekstrahyvää.

Entäs sitten sähly? Sanotaanko, että ei kyllä yhtään hullummin mene silläkään puolella tällä hetkellä. Viime kausihan päättyi meillä O2-Jyväskylän naisten kakkosjoukkueen eli pimpiäisten kanssa nousujuhliin, kun päästiin juhlistamaan nousua ykkösdivariin.Terveisiä vaan kaikille pimpiäiseksi ittensä tunnistaville, kiitos kun autoitte miut alkuun uuden lajin kanssa. Pelipäivänä kuunnellaan edelleen aina Tainaa, kerran pimpiäinen aina pimpiäinen!

Keväällä pelit päättyivät ykkösdivarin nousujuhliin!

Muutto Lahteen laittoi tietenkin miettimään myös joukkuejuttuja, ja niinhän siinä kävi että uusi joukkuekin löytyi Suomen Chicagosta. Keväällä juhlittiin divarinousua, mutta miullehan ei sitten yhen portaan nousu riittänyt vaan niinhän siinä sitten kävi että nousijajoukkueen Pelicansin kanssa lähdin ottamaan selvää, miltä se meno näyttää naisten salibandyliigassa. Hetken vielä kesällä mietin pelaisinko Lahdesta käsin reissupelaajana O2:n kanssa divaria, mutta kun Pelicansista tarjottiin mahdollisuutta lähteä joukkueen mukaan niin ei sitä tarjousta voinut olla käyttämättä! Kesä menikin pitkälti treenatessa, mutta kerkesi sitä muutakin touhuamaan, miulla oli aika varmasti paras kesä tähän mennessä, ja olihan kelitkin aika älyttömät! Ihan ehottomasti kesän paras viikonloppu oli Suomipop festarit Jyväskylässä käytännössä miun takapihalla, voi sitä onnen ja ilon määrää sinä viikonloppuna!

Salibandyliigaa? Mie? Jep, luit ihan oikein!😁 Onhan se aika uskomatonta, alunperin miulla oli tarkotuksena ilman sairastumista, että oisin 23 vuotiaana päässyt liigajengin kelkkaan mukaan, mikä tarkottaa nyt siis että oon vuoden edellä miun "aikataulusta", kun pelikausia on takana vasta yksi. Mut sehän ei missään nimessä haittaa! Aika hurjaa se vaan on. Viime viikolla miun Snapchat muistutti minuu, että tasan 2 vuotta sitten olin tullut ambulanssilla paluupostina sairaalaan takasin ensimmäisten sytostaattien jälkeen, kun kotiutuksen jälkeen olin pökertynyt Prismaan. Toisaalta tuntuu että siitä on jo kaks vuotta, mutta toisaalta taas että vasta kaks vuotta. Ristiriitasta... mutta sählyn kannalta kun miettii, niin onhan se vasta! Pakko vielä sanoa, että tuo yö minkä kyseisen ambulanssikyydin jälkeen oon sairaalassa viettänyt on heittämällä elämäni kamalin yö, sillon jos koskaan oli kyllä äitiä ikävä.

Pelicansin kanssa tosiaan sutkutetaan tällä kaudella, ja jalka on saatu oven väliin isompiin ympyröihin. Se ei kuitenkaan vielä tarkota sitä, että olisin nyt siellä missä haluisin joskus olla. Melkein voisi sanoa että nyt se työnteko vasta ihan tosissaan alkaa, nälkä kasvaa syödessä. Viime kaudella sanoin tavotteeksi nöyrän työnteon ja että keväällä voi kerätä sen hedelmät. Se työnteko riitti tälle kaudelle tähän pisteeseen. Tulevalla kaudella olis tarkotus jatkaa samalla tavotteella, työhaalarit niskaan ja keväällä katotaan taas missä ollaan menossa! Oikeeseen suuntaan ollaan ainakin menossa, pikkuhiljaa alan saamaan jutun juonesta kiinni, eikä mailaa tarvii enää treeneissä ihan niin kovasti puristaa ku alussa😂 Viime viikolla juttelin myös meidän apuvalmentajan kanssa ja hän miulle sanoi: "kehuin sinuu tänään Hyttiselle, oot kyllä kehittynyt hirmusesti, olit eilen hyvä treeneissä. Nöyränä työntekoa vaan niin peliaikaakin tulee". Terkkuja meijän koutsille joka ittensä tästä tunnistaa, tuosta tuli aika superhyvä fiilis, ja se toi taas ihan uutta uskoa omaan tekemiseen!😊

PSS:n kanssa pelattiin Roosa nauhat pelipaidoissa kiinni, ja yks parhaista kavereista vastustajissa, ei huono!

Eka peli mihin pääsin kokoonpanoon mukaan oli enemmän ku sopivasti Roosa nauha -peli Porvoossa PSS:ää vastaan. Tuolla yhdistelmällä oli miulle aika valtava merkitys! Jotenkin tuli semmonen olo, että ympyrä sulkeutuu. Aika täsmälleen pari vuotta aiemmin olin saanut syöpädiagnoosin, ja pari vuotta siitä eteenpäin olin siinä pisteessä, mistä diagnoosin saatuani pystyin vaan haaveilemaan. Ja se peli pelattiin hyvän asian puolesta syöpää vastaan. Meant to be! Kaiken lisäksi vastustajissa oli yks parhaita sählykavereita, ja ennen peliä Vänelle hehkutinkin kuinka innoissani olin. Väne miulle sit sanokin että "uskomatonta miten fiiliksissä kukaan voi olla yhestä pelistä". Siihen mie puolestani vastasin, että kyllä miun mielestä jokaisen parikymppisen pitäisi sairastaa syöpä. Ei sillä että sitä kellekään toivoisi, vaan sen takia että sen jälkeen elämä on muuten aika jännää ja hauskaa😎 Niihin elämän pieniin onnistumisiin ja juttuihin syttyy ihan eri tavalla kuin ennen!

Paljon voisi turista vielä lisääkin, mutta jätetään tää nyt tällä kertaa tähän, jotta edes joku jaksaa tänne asti lukea😂 Johan tässä juttua tulikin! Katotaan milloin saan seuraavan kerran kuulumisiani ulos, melko kiireistä on tällä hetkellä koulun ja treenien yhdistelemisessä, mutta eiköhän taas joku hyvä väli löydy!

Elämän kevät

Jos oon ennen sanonut, että on ollut pitkä kirjottelutauko niin nyt se on ollut ihan liian pitkä! Muut touhut vaan on pitänyt niin hyvin menossa ettei oo ollut ihan liikaa ylimäärästä aikaa. Mutta nyt on hyvä aika tehdä pieni kurkkaus miun tämänhetkiseen tilanteeseen. Kevät alkaa olla jo hyvässä vauhdissa mikä meinaa yleensä kaikenlaista kivaa!

Alotetaan siitä varmasti monia eniten mietityttävästä asiasta. Ja onneksi pystyn kertomaan, että mie oon terve! Miulla oli viimesin kontrollikuvaus ja verikoe helmikuun lopulla, ja kaikki oli kunnossa, lääkärikin kehui miun veriarvoja erinomaisen hyviksi😁 Nyt ollut kontrollikuvaus oli laajin mahdollinen kuva, mikä paljastaa sen, jos kehossa on epänormaalia aktiivisuutta. Eikä miusta mitään löytynyt! Joten all good terveyden osalta😊 Ekat pari vuotta näitä kontrollikäyntejä on kolmen kuukauden välein, joten seuraava on tulossa sitten kesän korvilla. Hiuksetkin kasvaa kovaa vauhtia takasin, tällä hetkellä voidaan puhua villivarsahiuksista kiharalla takatukalla. Pidennykset heitin menemään helmikuun alussa, ei niitä vaan enää jaksanut, paljon vapaampi olo näin! Yhen meijän pelin jälkeen sain katsojalta palautetta "vähän ku vielä kasvatat tuota tukkaa nii oot niiku Petteri Nummelin", joten vaikka miulla ei kuvamateriaalia hiuksista ookaan niin jokainen voi tuon perusteella miettiä miltä ne tällä hetkellä näyttää😂 Kyllä miulla välillä on kauhee ikävä omia pitkiä hiuksia, mutta näillä mennään mitä on, ja sieltä ne kasvaa koko ajan!

Toiseksi voisin uskoa, että monia kiinnostaa miten miun sählyilyllä menee. Pystyn siihenkin kertomaan, että itseasiassa oikein kivasti! Meillä päätty runkosarjan pelit viime lauantaina, mutta kausi ei kuitenkaan vielä! Myö jatketaan nimittäin ykkösdivarin karsintoihin, ja ne hipat alkaakin jo tänä sunnuntaina😎 Tulos tai tulos periaatteella mennään, omanlaiset pleijarit meilläkin siis tulossa. Kevät on pelaajan parasta aikaa ehottomasti, kyllä mie jo ootan että päästään pelaamaan noita pelejä, missä jokainen vaihto ja tilanne on ihan erilailla arvossaan!

© Jani Virolainen

Entä sitten henkilökohtasesti? Mie oon löytänyt oman paikkani kentältä oikeesta laidasta. Oon siellä niin kotonani, kun pääsen painamaan kammokarvia vastustajan pakkien päälle ja hyökkäyksessä kirmaamaan kärkenä vastaiskuihin😎 Nyt kun on saanu ekan ehjän kauden alle niin kyllä mie huomaan, että oon kehittynyt pallovarmuudessa ihan hirmusesti. Tietynlaisen tatsin kun on nyt hommaan saanut nii ei ihan vielä haluais että pelit jo loppuu, mie oon vasta päässyt vauhtiin😁 Joten toivotaan että meillä pelit jatkuu vielä mahollisimman pitkälle nii itteni ku tietysti myös joukkueen kannalta! Oon myös muutamat pelit käyny vierailemassa pakin paikalla, kun kokoonpanoa on jouduttu viime hetkillä muuttamaan. Aluksi se tuntui miulle lähinnä rangaistukselta, kun en päässytkään käyttämään omia vahvuuksiani hyväksi. Mutta ajattelin että tehtävä on tehtävä ja se on tehtävä, joukkueen puolestahan sitä pelataan. Nyt jälkikäteen ajateltuna, pakkina vierailut oli miulle enemmän ku hyväksi! Oon huomannut sen jälkeen ajattelussani selkeän muutoksen, löysin uskon ja luoton siihen, että kyllä se pallo kestää miun mukana. Itsevarmuus pallon kanssa sai kunnon sysäyksen eteenpäin. Pakkeilu laitto miut myös kasvamaan pelaajana, vaikka omalle epämukavuusalueelle jouduikin. Kyllähän se kehittää, kun pääsee kattomaan ja pelaamaan peliä eri näkökulmasta kuin ennen. Totta on myös sekin, että epämukavuusalueella kehittyy. Peliveto valmennukselta käyttää minuu siellä parin pelin ajan, kiva ku luottoa löyty, vaikka ensimmäinen reaktio itelläni olikin aika kauhistunut👊

Yy kaa koo KAKS!

En voi myöskään ku ajatella, kuinka hyvässä asemassa oon tällä kaudella ollut siinä, millaseen porukkaan oon päässyt pelaamaan. Jossakin treeneissä laskin että niistä pelaajista, ketä siellä oli paikalla niin 11 on pelannut liigassa, niistä neljä on ollut maajoukkueen mukana ja meitä "muita" oli neljä + mie. Kyllä siinä saa ihan tosissaan vääntää ja kääntää, välillä tulee pyörittyä tosi pahasti mankelissa ja käsitys omasta taitotasosta ehkä vähän sumentuu, kun vertailukohdat on kuitenkin niin korkeella. Mutta eipähän tunnu hyppäys niin suurelta sitten jos ja kun lähtee kiipeemään ylemmille sarjatasoille, kun on tottunut vääntämään alusta asti treeneissä niin hyviä pelaajia vastaan! En oo kellekkään uskaltanut aiemmin myöntää, mutta viime kesänä kun näitä meijän liigatyyppejä tuli ekaa kertaa treeneihin nii mie en uskaltanut tulla treeneihin😂 Haha ihan turhaan pelkäsin! Fintelligensiä lainaten miun fiilis on kieltämättä välillä "Ei jou mut draftattiin suoraan junnusarjast liigaan, vaik ainoo lätkä mitä osaan on pöytä-Stiga". Ilman sitä junnusarjaa😂

Kun alottaa vähän vanhempana uuden lajin, josta ei hirveästi ole kokemusta, se tuntuu jännittävältä ja joskus myös tosi stressaavalta. Kuitenkin siinä samalla se opettaa ja kasvattaa ihan hirmusesti, ainakin tietynlaista asennetta ja sitkeyttä. Välillä tulee fiilis, että eihän tästä koko hommasta tuu yhtään mitään, mutta on meijän joukkue vaan huippu ku tsemppaa ja opettaa sen minkä kerkiää! Junnumaisesta höntyilystä lupaan päästä eroon sillon kun itellään ei suju✋ Täytyy koittaa muistaa, että asiat ei tapahdu yhdessä yössä, päivässä eikä edes viikossa, vaan se vaatii kuukausien ja jopa vuosien pitkäjänteistä työtä.

Mitä muuta? Oon tehnyt paluun koriskentille Liikunnan Riemun Minkkien kanssa silloin kun sähläilyltä oon kerennyt, ja se oli ehottomasti syksyn yks parhaita päätöksiä! Vaikka ei enää ookkaan sen isompia tavotteita korikseen, niin pystyn taas sanomaan että koris on kivaa😊 Koulua oon käynyt hitaasti mutta varmasti, mutta on kyllä ollut mielessä hakea kouluun nyt keväällä. Sellaiselle alalle, joka on ehkä enemmän omannäköinen kuin nykyinen, ja viime vuoden jälkeen kaipaisi jollain tapaa ihan uutta alkua. Oon myös muun muassa käynyt ihmettelemässä isoa maailmaa Kanadassa (ja jättänyt avaimet sinne), valmentanut syksystä lähtien 5-7 -vuotiaita tulevaisuuden huippusäbäilijöitä ja täyttänyt tammikuussa 23 vuotta.

Tulevasta keväästä miulla on ihan huippuhyvät fiilikset! Paljon kivoja juttuja tulee varmasti tapahtumaan niin sählyssä, koulujutuissa kuin myös muuten😎 Kaikille niille, jotka on jaksanu näin pitkälle miun tarinointia lukea, haluun toivottaa pirteää ja aurinkoista kevättä!

OBS! Tulevan sunnuntain menovinkkinä voin suositella meijän ykkösdivarikarsintojen pelejä Uuraisilla! Mie ja miun lössi ollaan askissa klo 10, 13 ja 17💪

Elämä jatkuu

Harvinaisen pitkä kirjottelutauko takana... Ihan varmasti senkin takia, että hirveesti mitään isompaa päivittämisen arvosta ei oo tapahtunut hetkeen. Ensimmäinen kontrolli on kuitenkin nyt jo takana, ja sieltä tulokset oli täysin puhtaat!😎 Arki on myös alkanut omalla tahdilla kouluun paluun muodossa syyskuun alussa. Sairastamisesta ja muusta oon täällä kuitenkin niin paljon puhunut, että aattelin jos tällä kertaa kertoisin, mitä kuuluu miun sählypuolelle, kun kausikin on jo ihan oven takana!


Ennen koulun alkua kerkesin vielä elokuussa karata Kyprokselle, kiitos matkaseuralle!😊

Kesä meni pitkälti treenatessa ja ittensä takasin kuntoon saamisessa. Nautin ihan täysillä siitä, kun pääsin tekemään kahta treeniä melkein joka päivä, kun vielä olin sairaslomalla, ai että mitä luksusta! Treenaaminen miulla siis alko toukokuun lopussa, kun sädehoidot olivat loppuneet, ja sain hiljalleen alkaa nostamaan rasitusmääriä. Taso, mistä lähdin liikkeelle oli se, että jaksoin juosta hokihölkällä välillä kävellen 5km matkan...😅 Mutta kehitykseen ei voi olla kuin tyytyväinen, elokuun alussa mie painelinkin jo 9km lenkkejä intervallien kanssa! Ei oo tapana postailla nettiin puolialastomia kuvia, mutta tämmösen blogin pitäminen on miun mielestä sen verran rehellistä touhua niin uskallan sen tällä kertaa tehä. En nimittäin ite olis uskonu, mikä muutos kerkesi tapahtumaan vähän reilussa parissa kuukaudessa, jos en olisi tajunnut kuvata. Kiitos ja anteeksi😅

Vasemman puoleisessa kuvassa painoa oli noin 65kg – oikean puoleisessa noin 62kg.

Mitä kaikkea sitten tulikaan kesällä tehtyä? Otin mielenkiinnosta kaikki treenit talteen toukokuun lopusta elokuun alkuun, ja tämmöstä tilastoa niistä sain:

• pyöräilyä noin 30 tuntia = 450km
• salibandya 93 tuntia
• fysiikkaa 68 tuntia (tasavauhtisia lenkkejä, intervalleja, nopeustreeniä, punttia)

Pyöräilymäärä tulee melkein kokonaan siitä, kun kesän alussa päätin, että pyöräilen kaikkiin joukkueen yhteisiin treeneihin, saa hyvän lämpän ennen treenejä ja palauttelun treenien jälkeen. Sählyä tuli lätkittyä useemmankin porukan kanssa (O2 naisten kakkos-, kolmos- ja nelosjoukkueet sekä Tipa), kaikki maholliset treenikerrat koitin kerätä, mitä vaan sain. Lisäksi sitten vielä omalla ajalla neppailut, mutta neppailut jäi vähän vähemmälle tänä kesänä, koska piti omaa aikaa käyttää niin paljon kunnon ja fysiikan kohottamiseen. Tuosta "tilastoinnista" puuttuu vielä kaikki semmonen, mitä en varsinaiseksi treeniksi laskenut eli esim. katukoris ja muut kesän höntsäilyt.

Kummipoika sai 30.7 nimen Elmo Veikko Hannes💙 Kuvat Pasi Lehtonen

Pelaan siis edelleen O2 naisten kakkosjoukkueessa 2. divaria, ja meillä on aika hyvä porukka tällä kaudella kasassa. Happeen naisten luovuttua liigapaikastaan viime kauden jälkeen sieltä hyppäsi kentällinen pelaajia meille. En tiiä parempaa paikkaa miulle tällä hetkellä pelata, koitan imeä kaiken mahollisen opin näiltä liigatyypeiltä! Kyllä minuu on välillä treeneissä viety kuin litran mittaa, mutta liian ankara en voi itelleni olla vaan lähinnä tommosissa tilanteissa on käyny itteäni naurattamaan "ai noinkin helposti tuon vois tehä"😂 Pääsenpähän joka treeneissä haastamaan itteäni ihan tosissaan, ja kyllä mie huomaan että oon menny nyt kesän aikana hirmusesti eteenpäin. Olin joskus ihan varma etten tuu koskaan tekemään yhtään maalia lämyllä, mutta niin vaan kesällä sekin tuli jo koettua ja yllätin kyllä ittenikin😂 Ei sillä että miun vedot vieläkään lähtis aina sinne minne haluaisin (edellisissä treeneissä laiturikaverin naamaan😂), mutta sieltä ne jo alkaa löytää välillä kohdilleenkin. Eniten tällä hetkellä turhauttaa se, kun pää toimii, mutta kädet ei pysy vielä ihan aina perässä. Kun tulee näitä selviä tilanteita, joissa on kaikki ovet avoinna pistää pallo häkkiin ja päätän "nyt mie meen" niin noh... mie kyllä menin mutta pallo jäi😂 Onneks tekemällä oppii!

Ei ookkaan enää kuin 9 päivää aikaa jouluun elikkä kauden alkuun!😎 Ai että ootan tuota päivää, oon viimesen vuoden oottanu, ensimmäinen kunnon sählykausi oot enemmän kuin tervetullut! Aion nauttia ihan jokasesta hetkestä kentällä. Entä mitä tavotteita miulla on tulevalle kaudelle? No... jos sinne jäähylle pääsisi, kun jäi vielä viime kaudella niissä parissa pelissä se tavote täyttämättä😂 Laajemmin ajateltuna tavotteena miulla on erittäin nöyrä työnteko, ja keväällä sen tuottamien hedelmien kerääminen💪

You can either run from it, or learn from it

Kesä etenee ihan vilisten, aika vaan katoaa johonkin! Kelitkään ei oo vielä olleet parhaat mahdolliset muutamia päiviä lukuunottamatta, joten miulla on ollut hyvin aikaa pohtia asioita. Eniten on tullut mietittyä, mitä kaikkea syövän sairastaminen on miulle opettanut. Oon sitä mieltä, että asioita voi joko paeta tai kohdata ne ja oppia niistä. Ihan alusta asti ajattelin, että otan koko jutun omanlaisenaan oppituntina. Ajattelin niitä asioita tänne avata, ja väliin tiputtelen joitakin hetkiä menneeltä kuukaudelta kuvien muodossa😄

Nyt jälkikäteen voisin todeta, että koen jopa olevani etuoikeutettu ja kiitollinen siitä, että oon näin nuorena joutunut tämmösiä asioita käymään läpi. Miun maailmankuva ja suhtautuminen elämään on varmasti aika erilaisia kuin mitä ne oli vaikka vuosi sitten. Nämä asiat on kuitenkin semmosia, mitä ei missään koulussa tule opittua vaan ite ainakin opin ne, kun joutui pakon edessä pysähtymään ja ajattelemaan.

Ensimmäisenä opin, että elämässä tärkeintä on onnellisuus. Ihan sama, mitä tulee eteen, kunhan on onnellinen niin millään muulla ei oikeestaan oo väliä. Itelläni terveys oli pahasti vaakalaudalla ja oisin voinut jopa kuolla, mutta ei semmosia tullut edes ajateltua, kun muuten koin että kaikki on aika hyvin. Vaikka niitä tosi huonojakin päiviä oli, niin monen monta iltaa oli myös semmosia, että sain käydä valtavan iso hymy huulilla nukkumaan. Hyvät tyypit ja hauskaa tekemistä, enhän mie ees aina muistanut että oisin sairas, ei siihen muuta tarvita😊 Elämä on myöskin liian lyhyt semmoisten asioiden tekemiseen, joista ei pidä. Tee siis asioita, joista oikeesti tykkäät!

Tää oli ihan ylikiva päivä Helsingissä!

Yksi tärkeimmistä opeista on, että älä tuomitse ketään ennen kuin tiedät hänen tarinansa. Ei sillä että ennenkään olisin kovin tuomitseva tai ennakkoluuloinen ollut, mutta sain ite tästä opetuksen kantapään kautta. Yhtenä esimerkkinä se, kun kaverini kanssa oltiin laivalla silloin huhtikuussa, kun sytostaatit olivat loppuneet, ja kovin montaa hiusta ei päässä roikkunut. Otin pipon pois päästä, koska välillä tulee tuskahiki kulkea koko ajan hattu päässä... Pipon otettuani pois kaverini sanoi "kyllä muuten noilla tytöillä tuli järkyttyny ilme naamalle". Niin... tuskin olisi tullut, kun tietäisivät mikä on tarina hiusten takana. Ja kyseessä oli siis ihan aikuisia ihmisiä. Saman reaktion huomasin myös itsekin joskun muun muassa kauppakeskuksessa teinien naamalla, kun pipon otin pois. Kyllä miusta olis jo kiva kulkea tuolla ilman pipoa/lippaa, mutta oon todennut että pipon/lipan kanssa oon vielä tällä hetkellä kaikille turvallisempi vaihtoehto😁 Joten en enää koskaan tee kenestäkään omaa mielipidettäni muiden mielipiteiden, kuulopuheiden tai ulkonäön perusteella, jos en tyyppiä oikeesti tunne. Jokainen saa ite miulle teoillaan näyttää ja kertoa millainen oikeesti on!

Miut ja muutama miun entinen korispelikaveri kutsuttiin pelaamaan legendaarisen Tiistaikerhon kanssa, olipas kivaa koriskin pitkästä aikaa😎

Välillä on aurinkokin yllättäny! Ja miun bikinithän näyttää tältä, koska en saa sädehoitoalueelle aurinkoa ottaa😁

Opin totta kai arvostamaan terveyttä. Kyllä nyt arvostaa korkealle, että pystyy tekemään taas asioita niin kuin ennen sairastamista, treenaamaan ja muutenkin elämään itelleen normaalisti. Vaikka kuinka tavalliseen tapaan yritin sairastamisen aikanakin elää niin eihän se tietenkään samanlaista ollut. En ennen muun muassa ollut mikään juoksulenkkien valtava ystävä, mutta ai että kun nykysin nautin niistäkin!

Opin, että mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä. Oli sitten kyse terveydestä, ystävistä, perheestä, harrastuksista, koulusta, työpaikasta, siitä että on hiukset päässä tai mistä vaan, niin niitä kaikkia kannattaa arvostaa, silloin kun ne ovat olemassa. Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja asia viedään elämästä itestä johtumattomista syistä pois.

Ihan turrena Turussa!

Opin hidastamaan tahtia ja viettämään aikaa itteni kanssa. Olihan se outoa, kun oon ennen tottunut olemaan koko ajan menossa joko koulussa, töissä tai treeneissä. Paljon tuli pyörittyä yksinään varsinkin päivisin, kun muut oli koulussa/töissä, mutta nykysin nautin siitä että saan viettää aikaa itekseni aina välillä!

Siinä varmaan tärkeimpiä! Ei myöskään tee mieli enää valittaa kaikesta ihan pienestä ja turhasta, koska aina voisi olla asiat paljon huonomminkin😅 Ja yleensä aina, jos suunnitelma A ei toimikaan, löytyy myös suunnitelma B, C, D, E tai vaikka Ö! Ei pidä heti luovuttaa, näkökulmasta voi nähdä esteen taakse. Varmasti myös ajan kuluessa tajuaa vielä lisää asioita, joita tää aika on miulle opettanut.

Mökkibest😎

Lavan vaihtamisen farssi...😂 Nyt onneksi uusi lapa kiinni ja oli kyllä kaiken vaivan arvosta!

Viimenen sairasloman kuukausikin miulla just pyörähti käyntiin, joten normaali arki alkaa koputella kovaa vauhtia ovella! Aika jännää, 9 kuukautta kuitenkin sairaslomalla tullut heinäkuun loppuun mennessä oltua. Treenaaminenkin sujuu pientä etureiden revähdystä lukuunottamatta erittäin mukavasti. Jos pari kuukautta sitten jaksoin juosta välillä kävellen reilun 5km lenkin niin nyt jaksan juosta reilun 8km lenkin intervallien kanssa! On se huikeeta, kun näkee ja tuntee, että eteenpäin mennään, siitä saa hirmusesti motivaatiota jatkoon😊

Isoimmaksi merkkipaaluksi viimeseltä kuukaudelta täytyy kuitenkin nostaa, että miusta tuli 10.6 pienen pojan täti! Se pikkumies sulatti miut ainakin heti ensisilmäyksellä😍 Seuraavien viikkojen ohjelmassa onkin muun muassa ristiäiset, mutta myös esimerkiksi Joensuun kesän parhaasta viikonlopusta, Ilosaarirockista, miut voi bongata!😎

Päätin alottaa pikkujäbän perehdyttämisen heti!

Elämä on biisi

Voitteko kuvitella, mie oon nyt virallisesti TERVE! Toukokuussa pari viikkoa meni sädehoidoissa juostessa, jonka jälkeen sainkin heti "terveen paperit" käteen. Vanhaa kaavaa noudattaen viimesen sädehoidon antamista saatiin jännittää, koska juuri ennen viimeistä hoitoa miulle nousi 38 asteen kuume. Viimeinen sädehoito annettiin kuitenkin siitä huolimatta, jotta saadaan hoidot loppuun. Vaikka syövästä olinkin sen jälkeen terve niin olo oli kaukana terveestä, kun kuumeesta meni melkein viikko selvitessä. Mutta nyt on kuumekin takana, joten terve elämä tervetuloa!!😎 

Hoidot muistuttaa itestään kuitenkin edelleen. Miun vasemman käden suonet on vieläkin tietyissä asennoissa vähän kipeät, ja oikean käden kyynärtaive näyttää siltä kuin oisin piikittänyt itteeni huumeita useemmankin vuoden. Neulat, veri ja pistelyt ei oo miun juttu ollenkaan ja aina piti katella muualle, kun pisteltiin. Tätä sairastumista ennen miulta oltiin otettu tasan kerran verikoe joskus lapsena, joten aikamoista siedätyshoitoa neuloihin ja pistelyihin sain😂 Kaikkeen tottuu, mutta kylläpä nyt pääsisi itku, kun uudestaan käytäisiin pistelemään samaan tahtiin. En oo koskaan myöskään ollut kovin häveliäs, mutta nyt kyllä viimesetkin häveliäisyyden rippeet on kadonneet, sen verran paljaana on tullut pyörittyä niin henkisesti kuin fyysisestikin hoitajien edessä😂 Ensimmäinen kontrolli on tulossa elokuussa, joten heippa sairaala, ei tuu ikävä!

Mitään hirmu erikoista en oo viime aikoina puuhannut, kunhan oon yrittänyt saada arjesta ja normaalimmasta elämästä kiinni. Tarkottaa käytännössä tällä hetkellä enemmän treenaamista ja säännöllisempiä päivärytmejä😁 Sairasloma miulla jatkuu heinäkuun loppuun, joten töitä ei tuu tänä kesänä tehtyä. Yksi tapahtuma on kuitenkin jäänyt erityisesti viime viikoilta mieleen, ja se oli MVkaikkipeliin -ottelu, josta tulot menivät syöpäsäätiölle. Hieno tapahtuma tärkeän asian puolesta. Olin ite saanut kaiken lisäksi terveen paperit juuri samalla viikolla ja pääsin kertomaan omia kuulumisiani siellä Kaj Kunnaksen haastateltavana. Oli aika upea fiilis kun pystyit sanomaan "tällä viikolla sain terveen paperit" ja melkein tuhat ihmistä taputtaa sille! En tuu sitä ihan heti unohtamaan. Oon mie myös muun muassa häärinyt leijonana talkoohommissa Yläkaupungin yössä ja tuulettanut miun ainaisen kotiseuran Katajan toista koriksen Suomen mestaruutta!

Kuva: Esa Jokinen

Kuva: Niklas Suominen

Tässä vaiheessa on varmasti aiheellista kiittää niitä kenelle kiitos kuuluu. Totta kai ihan ensimmäisenä oma perhe. Kiitos äiti, isi ja Hanne jotka täällä kävi minuu Joensuusta asti auttamassa. Olin myös useesti todella huonolla tuulella, ja saitte ison osan siitä niskaanne. Miun porukat on eronnut, mutta hyvin niillä yhteispeli silti toimii tarpeen tullen! Kiitos miun omalle hoitajalle Tarulle, sie teit miulle hoitopaikasta kivan, jos siitä nyt kivaa millään tavalla saa. Meillä löytyi paljon yhteistä juttua urheilun kautta! Kiitos pimpiäiset eli O2 naisten kakkosjoukkue, missä "pelasin" viime kaudella. Treeneissä palloileminen kentällä tai sen sivussa toi viikkoihin pientä rytmiä, ja tarpeen tullen sain vielä treeneihin itelleni oman vaihtopelaajan ettei miulle kävisi liian raskaaksi. Halusin olla niin paljon mukana kuin mahdollista, ja jos kunto ei kentälle riittänyt ja treeneistä puuttui maalivahti, miut pystyi löytämään tolppien välistä😁 Kovin moni joukkue ei myöskään olisi ottanut pelaamaan miun tilanteessa, mutta ne muutamat pelit, mitä keväällä pääsin pelaamaan oli miulle henkisesti tärkeempiä kuin uskottekaan! Kiitos O2 naisten kolmos- ja nelosjoukkueille, jotka myös adoptoi miut niiden mukaan treenaamaan oman fiilikseni mukaan. Vaikka kaikkea en treeneissä pystynytkään tekemään niin jokainen kerta, mitä saan mailan ja pallon kanssa vie minuu eteenpäin. Viimesenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä seuraavat huiput tyypit; kiitos V, E, L, R, S, K ja M! Jokaisella teillä on ollut jollakin tavalla osa siinä, että tää aika on ollut miulle kivempaa ja helpompaa. Ootte ehottomasti semmosia ihmisiä, että toivon teijän olevan miun elämässä aina😊 Tunnistat varmasti ittesi, jos tuolta listalta löydyt! Mielensäpahottajien aikakaudella elettäessä en julkaise koko nimiä, koska joku kuitenkin ottaisi nokkiinsa, kun en häntä erikseen kiitä, vaikka mukana onkin jollain tapaa ollut. Ihan jokaisen kiittämisessä erikseen ei kuitenkaan ole mitään ideaa. Kiitollinen oon kyllä ihan jokaisesta pienestäkin jutusta! (Pakko tunnustaa että tätä kappaletta kirjottaessa kyllä valu aika monta kyyneltä ihan puhtaasta ilosta, miten hyviä tyyppejä miun elämässä onkaan.)

Pimpiäisten päättäjäisiä vietettiin toukokuussa! Oli meitä enemmänkin, mutta osa oli jo kadonnut...

Vielä ei oikein tunnu mitenkään erikoiselta, varmaan hetki kestää että tajuaa, mitä on oikeestaan edes tapahtunut. En mie ainakaan pahemmin mistään jaksa tällä hetkellä stressata, mennään sinne minne milloinkin nenä vie! Yksi miun ihan lempibiisejä nyt keväällä on ollut Keko Salatan "Elämä on biisi". Elämä tosiaan on kuin biisi, ja tää sairastaminen on miun biisissä loppupeleissä tosi lyhyt aika. Ehkä yhden rivin pituinen, korkeintaan kahden. Paljon on tapahtunut asioita ennen sairastumista, ja paljon tulee tapahtumaan nyt sen jälkeen. Nyt on sen aika, kun käyn taas kirjottamaan uusia rivejä! Ihan ensimmäisenä käyn kirjottamaan tästä parhaan kesän ikinä. Luvassa ainakin festareita, tädiksi tulemista, mökkeilyä, ehkä joku pidempi reissu, treenaamista ja ruokaa tietysti😎 Kyllä mie meinasin teitäkin vielä kiusata miun kirjotuksilla ja kertoo miun kuulumisia niin urheilun kuin myös muun elämän osalta!

Den glider in

Vähän pidempi hetki on taas vierähtänyt edellisestä postauksesta, mutta sille on erittäin hyvä syy! Miun sytostaatit nimittäin kerkesi loppua ennen kuin oikein tajuskaan!! Sen kunniaksi oonkin tehnyt kaikkea muuta kuin nysvännyt kotona koneen ääressä😎 Silloin alussa sanoin että keväällä mie herään talviuniltani niin se on todellakin toteutunut. Nyt on oikeestaan ensimmäinen hetki, kun oon ollut pari päivää Jyväskylässä ilman mitään suurempia suunnitelmia.

Päivämäärällä 4.4.2017 miun sytostaattihoidot tuli siis virallisesti päätökseen. Viimesen hoitokerran oli tarkotus olla silloin, mutta miulla ollut jäätävä flunssa pelasti tältä viimeseltä hoidolta, koska tautisena hoitoja ei yleensä anneta. Lääkärin vastaanotto oli ennen tätä hoitokertaa, ja lääkäri päätti että ei anneta sitä viimestä enää ollenkaan. Miun kuvaustulokset edelliseltä viikolta oli olleet niin hyvät ettei sitä viimestä mihinkään enää oikeestaan tarvittu😁 Pari päivää ennen tuota viimestä hoitopäivää maatessani Mikkelin sairaalassa osastolla kuumeisena mietin, mitä tällä elämällä on minuu vastaan; tietysti just se vika hoito siirtyy tän flunssan takia ja hommat vielä pitkittyy loppumetreillä... Mutta se kamala flunssa olikin loppujen lopuksi meant to be! Vaikka se aika hullulta kuulostaakin niin miusta sytostaattien loppuminen oli myös jollain tavalla jopa vähän haikeeta, kyllä sitä vaan kaikkeen ihminen tottuu näköjään..

Mikkelin sairaalan laitteet testaamassa.

Enhän mie voinut uskoa sitä todeksi, että ei tarvinnutkaan enää maata hirveessä koomassa kotona sitä viimestä kertaa, vaikka olin siihen jo ihan valmistautunut. Totta kai flunssa vaivasi, kun ääntäkään ei lähtenyt, mutta se oli oikeesti jopa kivaa tuntea välillä jotain muutakin tautia, kun 11 kertaa putkeen on ollut oksennustauti. Hoidoista selvisin yleisesti ottaen todella hyvin, kaikki meni niin putkeen, kun voi vaan mennä. Monesti joku sytostaattiaine joudutaan jättämään hoitojen aikana pois, koska potilaan kroppa ei vaan kestä, mutta miulla kesti kaikki neljä ainetta ihan loppuun asti💪 Selvisin myös ilman sairastelemisia ihan loppua lukuunottamatta. Neljä oksennusta, monen monta melkein oksennusta, yksi pyörtyminen, muutama melkein pyörtyminen ja yksi ambulanssikyyti. Siinäpä ne isommat "oireet" millä hoidoista selvisin. Pyörtymisen Prismaan ja sitä seuranneen ambulanssikyydin pistän ihan puhtaasti omaan piikkiin, kun en hoitojen alussa osannut vielä kuunnella kroppaani. Mutta hei, kaikkeahan täytyy kokeilla vähintään kerran, joten toivotaan että mie oon nyt ambulanssikyytini kokeillut😁

Hommat miulla jatkuu kuitenkin toukokuussa vielä viimesillä silauksilla, kun pari viikkoa on luvassa sädehoitoa. Mutta miulle sytostaattien loppuminen on henkisesti jo se loppu, sädehoito on niin minimaalinen juttu niihin verrattuna. Oon miettinyt tatuoinnin ottamista, mutta enhän mie mitään tatuointia enää tarvii, kun sädehoitoja varten laitetiin kolme pienen pientä tatuointipistettä yläkroppaan😂 Ei vaaan, enköhän mie jotain leimaa ihoon ota, kunhan keksin jotain oikeesti itelleni tärkeetä ja merkityksellistä. Ihan vielä en siis kuitenkaan voi sanoa olevani täysin terve tai huokasta hoitojen osalta, mutta kauaa ei enää mene!

Kadonneen peruskunnon metsästämisen oon myös alottanut, ja ei voi kuin todeta että onneksi pohjalta on suunta vaan ylöspäin! Yksi perinteinen reitti Joensuussa, jota oon juossut vuosikaudet kevyenä aamulenkkinä, menee ihan kunnon treenistä tällä hetkellä, ja aikaa sen juoksemiseen menee noin puolet enemmän kuin ennen. Mutta sieltä se kuntokin tulee takasin treeni treeniltä. En voi kuin ihmetellä, miten oon jaksanut pelata ne muutamat pelit nyt keväällä, kun kevyt lenkkikin on jo saavutus😂 Hiukset miulla kasvoi myös yhdessä yössä 40senttiä, kun hankin pidennykset sillä maksusitoumuksella, mikä oli tarkotettu peruukin hankkimiseen. Peruukille ei tosiaan tullut tarvetta, kun omat hiukset eivät ihan kokonaan luovuttaneet. Tosin tällä hetkellä nämä hiukset on vielä pipon tai lipan kanssa käytettävä versio, sillä ihan eteen ei saatu vielä pidennyksiä kiinnitettyä, koska omat hiukset ovat siitä vielä niin ohuet. Mutta onpahan vaan mahtava fiilis että on hiuksia edes vähän enemmän😎 Omat hiukset kasvaa myös tällä hetkellä jo ihan silmissä! En aiemmin uskonut, että ne näin nopeesti lähtee kasvamaan, mutta pakko kai se on uskoa. kun ite näkee!

Viimeset viikot onkin tosiaan menneet reissailleissa ympäriinsä elämästä nauttien. Tukholma, pääsiäinen kotikotona Joensuussa, Lappeenranta, Mikkeli sekä viime viikonloppuna Helsinki ja Superfinaali! Tukholman vierailusta on pakko sanoa, että veti jopa miut aika vakavaksi, kun näki siellä ne valtavat kukka- ja kynttilämeret, mitkä oli jätetty pitkin katua sen terroriteon takia. Mie selvisin/selviän syövästä. mutta toiset kuolee rekan alle... En voi kuin ajatella, että miullakin voisi asiat olla paljon huonommin. Ei tee mieli valittaa syövästä, kun saan kuitenkin joka aamu edelleen herätä.

Ainii olin mie myös pari päivää sitten yliopistolla rehtorin järjestämässä tilaisuudessa menestyneille urheilijoille. Onhan se hyvä käydä naama näyttämässä koulussa kerran vuodessa! Oonkin tänä vuonna opiskellut ja urheillut niin hirmusesti että kutsu kävi😂 Ei vaan, kyseessä oli jo aiemmat lacrossen saavutukset, joten täytyhän sitä käydä herkkuja syömässä. Ei muista reissailuista kuitenkaan sen enempää, antaa muutaman kuvan puhua puolestaan!

Avautuminen

En oo vielä pahemmin tänne kirjotellut, mitä isompia asioita tässä ajan mittaan on päässä pyörinyt. Ajattelinkin että tähän väliin otetaan pieni avautuminen mieltä askarruttaneista asioista, koska ei minuukaan ihan aina kuitenkaan naurata.

Ihan ensimmäisenä on sanottava, että paljon rankempaa koko jutussa on ehottomasti ollut henkinen kuin fyysinen puoli. Nuutunut olo kestää hoitojen jälkeen pari päivää, mutta henkisesti joudut tappelemaan päivittäin asian kanssa. Kaikkein pahinta on aina uudelleen ja uudelleen ittensä kerääminen koomailun jälkeen liikenteeseen. Sekin nimittäin lopulta auttaa väsyneen olon poistumiseen, kun vaan saa ittensä vähän liikkeelle. Viikonpäivätkin ovat menettäneet merkitystään, kun oikeastaan ainut, mistä huomaat arkipäivien ja viikonlopun eron on se, että viikonloppuna saattaa päivisinkin jo saada jostain kaverista seuraa. Oon myös tosi kärttynen pari päivää ennen ja jälkeen hoitojen, enkä pahemmin oo juttutuulella. Joten jos kuulut niihin, joille jaksan tuona aikana vastailla viesteihin, snäppäillä ja jutella niin pidän sinuu ehottomasti hyvänä tyyppinä! Lasken myös tahtomattani päiviä, kuinka monta päivää miulla on vielä aikaa "elää" ennen kuin taas tapellaan kooman kanssa. Aina kun kerkeän parin viikon aikana asian just ja just unohtamaan, niin totuus iskee päin kasvoja, kun seuraava hoito odottaa jo parin päivän päässä. Onhan se karua ajatella, että nytkin olin sunnuntaina pelireissulla pelaamassa ja alkulämmöillä pyörimässä leikkipuiston laitteissa onneni kukkuloilla niin kuin muutkin, ja siitä kahden päivän päästä ollaankin taas tipassa kiinni.

Toisena otetaan esille ihmiset. Suurin syy blogin kirjoittamisen alottamiselle, ja siihen miksi halusin tehdä koko jutusta niin avointa oli se, kun tiesin että juttu leviää kuitenkin aina jotain kautta eteenpäin ja eteenpäin. Tarkotuksena kitkeä selän takana puhumista, väärän tiedon leviämistä ja sitä, että ihan joka päivä ei tarvitsisi vastailla kysymyksiin miten miulla menee. Noh melko hyvin taktiikka onkin toiminut. Oon silti saanut kuulla muun muassa olleeni kaksi kuukautta sairaalassa, vaikka käsittääkseni en oo ollut. Jutun on vielä laittanut liikkeelle ihminen, jota pidin miun kaverina, mutta ei hänestä oo mitään kuulunut koko aikana. Sanotaanko että tuntuu aika hyvältä.... Ja hei, kyllä ne jutut ja juoruilut miun korviin aina jotakin kautta kantautuu uskokaa pois.

Jotkut "kavereista" onkin kadonnut tuhkana tuuleen, mutta tiiän ainakin että ei ne koskaan oo oikeesti miun kavereita olleetkaan enkä heitä sen kummemmin elämääni enää kaipaa. Hyvä vaan että tuli esille. Kadonneet kaverit ovat vaan saaneet miut miettimään, miksi jotkut ennestään tuntemattomat tutut ovat olleet niin kivoja minuu kohtaan, jos kaikki kaveritkaan ei oo ollut. Ajatus mikä aina välillä väkisinkin tulee mieleen on että minuu vaan säälitään ja ollaan siksi kivoja, eikä uskalleta sanoa sairaalle ihmiselle, että ole nyt jo hiljaa. Toivon ja tiiän että asia ei näin todennäkösesti ole, eihän kukaan voi olla niin tekopyhä (ainakaan toivottavasti), mutta nämä on vaan näitä ajatuksia mitä väkisinkin välillä tulee. Kyllä niitä oikeesti hyviä ja välittäviä tyyppejä on olemassa! En kuitenkaan kaipaa mitään ekstrasääliä, joten ennen kaikkea toivon että kukaan ei säälistä pidä minuun yhteyttä ja että miulle ollaan rehellisiä, en mie siitä rikki mene! Oon myös saanut kuulla esimerkiksi lauseita "no mutta en kehtaa valittaa siulle" tai "eihän tää oo mitään verrattuna sinuun". Mie kuitenkin elän siitä että miulle puhutaan ja valitetaan normaalin elämän asioista niinku ennenkin! Jokaisen huolet ja ongelmat on miun mielestä riippuvaisia kunkin senhetkisestä elämäntilanteesta. Jotakin stressaa 7 päivän työputki, ja jotakin toista se, kun hiuksista tulikin väärän väriset. Minuu stressaa tällä hetkellä syöpä, mutta en silti koe että miun ongelma on eriarvosempi kuin muiden ongelmat, joten kyllä miulle saa avautua asioista mitkä huolettaa! Oon ihan sama ihminen kuin ennenkin, ei yks lääkärin diagnoosi miusta tee erilaista, joten minuu saa ja pitää kohdella ihan samalla tavalla kuin ennenkin.

Kolmantena täytyy ottaa mukaan kehossa tapahtuneet muutokset. Hiukset hiukset ja hiukset... kovin montaa karvaa ei miun päässä enää ole, mutta on niitä enemmän kuin niitä pitäisi olla! Miunhan olisi pitänyt olla kalju jo ainakin kolme kuukautta, mutta oon vaan nähtävästi niin kovapäinen, että en oo hiuksistani suostunu kokonaan luopumaan! Olin jo ihan valmistautunut ajamaan hiukset pois sitten kun sen aika on, mutta mitä todennäkösimmin tältä tapahtumalta vältytään. Ihan hirveesti minuu ei kuitenkaan enää nää julkisilla paikoilla ilman pipoa, mutta pipo on muutenkin niin vakiovaruste omassa päässä, että suurta eroa ei ees tajua. Käytännössä aina miulla on ollut pitkät hiukset, ja kieltämättä on välillä ollut ikävä katella vanhoja kuvia, kun ei oikeestaan ees muista, että joskus on ollut ihan oikeesti hiukset. Ei sillä, miun itsetunto ei oo hiuksista kiinni ja heitän ite myös vitsiä rotanhännästäni😁 Kerran sanoin muun muassa kaverilleni "katoin vanhoja kuvia ja aattelin että olispa kiva värjätä hiukset taas tummaksi... mut sitten aattelin että olispa ylipäätään kiva että olis ne hiukset!". Kaveri alkoi nauramaan ja hetken päästä kysyi "saako tälle nyt oikeestaan ees nauraa?". Voi kyllä saa, en mie heittäisi tuommosta läppää jos ottaisin siitä itteeni!

Terve järki miulla on myös ollut sen verran mukana, kun kuitenkin urheilen tilanteeseeni nähden aika paljon niin oon myös ehkä tietosesti syönyt vähän yli tarpeen. En halua että pyörryn jonnekin kentälle sen takia, että oon syönyt huonosti. En myöskään oo pahemmin rajottanut syömisiäni, kun ihan tarpeeksi on muutakin stressattavaa. Kun on tehnyt mieli pizzaa, oon syönyt pizzaa. Kun on tehnyt mieli suklaata, oon syönyt suklaata. Kyllähän se kuitenkin näkyy että urheilemaan en oo päässyt samaa tahtia kuin normaalisti. Varsinaisesti en oo lihonnut ollenkaan, paino on pysynyt samoissa lukemissa, mutta... lihakset on tippuneet pois ja tilalle on tullut jotakin muuta. Ei sillä että mitenkään iso olisin vieläkään, mutta täytyy sanoa rehellisesti, että en oo tyytyväinen siihen peilikuvaan, mikä minuu tällä hetkellä tuijottaa peilistä takasin. Koko ikänsä urheilleena ja melko hyvässä kunnossa olleena se on iso paikka, kun ne vatsalihakset ei enää paistakaan nätisti. Kuulostaa pinnalliselta, mutta en vaan oo tottunut kroppaani tämmösenä. Myös pelatessa luonnollisesti huomaat, että nopeus ja fysiikka ei ole sitä tasoa mihin oot tottunut. Samoin puntilla miusta on tullut todellinen rimpula. Onneksi tämä on kuitenkin vaan tilapäistä, ja pian oon taas iskussa kunhan treenaamaan pääsen kunnolla! En myöskään voi koskaan lopettaa urheilua ihan jo sen takia, että ruoka on vaan niin hyvää ja syöminen kivaa😂

Siinäpä varmaan ne isoimmat asiat, mitä on joutunut kohtaamaan ja käsittelemään. Toivottavasti ei lipsahtanut avautumiset liian pitkäksi ja jaksoitte lukea. Mutta hei! Enää kaksi hoitoa (toivottavasti) jäljellä, just kohta lähden ottamaan niistä sen toisen, ja sitten oliskin enää yksi jäljellä, voitteko kuvitella!! Vähiin käy ennen kuin loppuu.

Kuvia ei avautumispostaus sen kummemin saa, antaa tekstin puhua puolestaan. Mutta alla oleva quote sopii miun mielestä enemmän kuin nenä päähän tähän postaukseen, kuvastaa erittäin hyvin sitä mitä sotaa käyn pääni sisällä käytännössä päivittäin😁